Kalaöljyt omega-3 rasvahapon lähteenä

ravintolisät
lohioljy koiralle annostus

| Artikkeli sisältää affiliate- eli suosittelulinkkejä* |

Ravintolisiä ei tulisi koskaan käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena. Tavoitteena on, että ruokavaliosta tehdään mahdollisimman monipuolinen ja vaihteleva. Ravintolisiä käytetään täydentämään mahdollisia puutoksia.

Omega-3 rasvahapot EPA ja DHA ovat koiralle välttämättömiä rasvahappoja, eli niitä koiran on saatava ruoasta. Koiralle paras omega-3 rasvahappojen lähde on rasvainen kala. Myös lihavalinnoilla voidaan vaikuttaa, esimerkiksi luomussa ja riistassa on enemmän omega-3:sta kuin kasvatettujen eläinten lihoissa.

Villilohi on parempi valinta kuin kasvatettu lohi, jossa omega-3 tasot ovat laskeneet noin 50 %:lla viimeisten 10 vuoden aikana. Lohikaloille syötetään yhä kasvipitoisempaa rehua. Siksi lohien lihaan ei muodostu yhtä paljon omega-3, kuin pikkukaloja ja äyriäisiä syövien villien lohikalojen lihaan.

Omega-3 rasvahappojen puute on yleinen koirilla ja kalaöljyt ovat hyvä ja tarpeellinen lisä koiran ruokavalioon.

Omega-3 rasvahappojen hyödyt koiralle

Rasvat ovat koiran tärkein energianlähde ja niiden sisältämät rasvahapot sekä rasvaliukoiset vitamiinit ovat tärkeitä rakennusaineita koiran elimistön omille soluille. Esimerkiksi kaikki solukalvot rakentuvat rasvahapoista.

Rasvahappojen tehtävät ovat laajat ja ne vaikuttavat moneen toimintoon koiran elimistössä, kuten:

  • ihon, kynsien ja karvojen terveys
  • hermoston sekä aivojen kehitys
  • tulehdusreaktioiden hallinta
  • vastustuskyky
  • palautuminen fyysisestä rasituksesta
  • veren hyytyminen ja haavojen parantuminen
  • sikiön kehitys eli pennun terveys
  • osallistuminen hormonien muodostumiseen, mikä vaikuttaa elimistön kaikkiin toimintoihin
  • ruoansulatuskanavan solujen kunto, mikä vaikuttaa ruoan imeytymiseen
  • solukalvojen kimmoisuus ja joustavuus, eli miten hyvin ruoansulatuskanavasta imeytyneet ravintoaineet pääsevät soluihin asti

Koska vaikutukset ovat monenlaiset, myös puutosten oireet voivat ilmetä hyvin monella eri tavalla. Monet koiranomistajat ovat kokeneet omega-3 lisän tuovat hyötyä koiralle. Esimerkiksi seuraavien oireiden on koettu helpottaneen:

  • kuiva ja hilseilevä iho
  • epänormaali karvanlähtö
  • kynsien halkeilu tai liuskoittuminen
  • kuivat tai halkeilevat anturat
  • ihottumat
  • nivelrikon oireet

Nämä ovat EFSA:n (Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto) hyväksymät terveysväitteet EPA- ja DHA-rasvahapoista:

  • DHA edistää aivotoiminnan pysymistä normaalina
  • DHA edistää näön pysymistä normaalina
  • EPA ja DHA edistävät sydämen normaalia toimintaa

Koiralle sopivat kalaöljy ja omega-3 tuotteet

Kalaöljyt sopivat usein kala-allergikollekin, koska ne ovat 100 % rasvaa ja ovat puhdistettu kalan proteiinista. Jos koira on allerginen lohelle, voi se hyvin sietää esimerkiksi turska- tai makrilliöljyä.

Kalaöljyvalinnoissa kannattaa suosia sellaisia tuotteita, jotka on valmistettu vapaana eläneistä (pyydystetyistä), itselleen lajityypillistä ravintoa syöneistä kaloista, altaissa kasvatettujen ja rehua syöneiden sijaan.

Mitään yhtä ainoaa hyvää, kaikille koirille aina toimivaa valmistetta ei ole olemassa. Se mikä yhdelle toimii, ei välttämättä toimi toiselle. Tämä johtuu siitä, että valmisteissa on eri pitoisuuksia eri rasvahapoista. Vaste riippuu siitä, millaisen rasvahapon tarve koiralla on.

KALAÖLJYT

Lohiöljy on usein valmistettu kasvatetusta lohesta ja laatuerot ovat suuret. Useat koirille suunnatuissa lohiöljyissä rasvan hapettumisen aste on korkea. Mikäli lohiöljy närästää koiraasi, on syynä usein öljyn huono laatu. Helppo laaduntarkistusvinkki on, että jos öljy haisee pahalle tai härskiintyneelle, se on hapettunutta eikä sitä tulisi antaa koiralle. Huonolaatuisesta öljystä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

  •  *Effektri on laadukas ja hyvin imeytyvä villikalaöljy, jossa kylmäpuristetun neitsytoliiviöljyn polyfenolit suojaavat kalaöljyä hapettumiselta sekä pakkauksessa, ja myös elimistössä yli vuorokauden ajan, lue täältä lisää.
  • *Zinzino Balance Oil, *ArcticMed sekä *BalansTri ovat villikala-oliiviöljyvalmisteita, jotka ovat vastaavia ihmisten kalaöljyjä. Niissä on kuitenkin vahvat aromit, mikä voi häiritä koiraa. Käytä niitä itse ;-)
  • *Nutrolin (paitsi scin & coat, joka on kasviperäinen ja sisältää myös omega-6 rasvahappoa).

KRILLIÖLJY

Krilli on pieni äyriäinen, joka elää valtameressä valtavina parvina ja kuuluu eläinplanktoniin. Krilliöljy on ekologinen ja puhdas omega-3-rasvahappojen lähde.

OMEGA-3 JAUHE

  • *Avital Omega-jauhe on pellavansiemenrouhetta, jossa on pieni määrä myös jauhemaista kalaöljyä.

KASVIPERÄISET OMEGA-3 VALMISTEET JA ÖLJYT

Jos eläinperäiset tuotteet eivät kuitenkaan jostain syystä sovellu koiralle, voidaan antaa kasviöljyä omega-3:n lähteeksi. Näiden hyöty jää vähäisemmäksi, koska koira ei pysty hyödyntämään kasviperäisiä rasvahappoja yhtä hyvin kuin eläinperäisiä.

Kasviöljyissä on lyhytketjuisempaa omega-3 rasvahappoa, alfalinoleenihappoa (ALA). Tätä rasvahappoa koiran elimistö pystyy jossain määrin itse muokkaamaan pitempiketjuisemmaksi DHA:ksi ja EPA:ksi. Markkinoilla on myös kasviperäisiä omega-3 valmisteita, joissa DHA on peräisin esimerkiksi levästä.

Tuotteet, joissa omega-3 on EPA/DHA-muodossa ja paremmin koiran hyödynnettävissä:

Öljyt ja valmisteet, joissa omega-3 on ALA-muodossa, eikä koira siten pysty hyödyntämään niitä yhtä hyvin:

  • Nutrolin scin & coat (iho&turkki), joka on sisältää myös omega-6 rasvahappoa
  • Pellavansiemenöljy
  • Camelinaöljy
  • Chiansiemenöljy

Ruokavalio ja ravintolisät eivät ole lääketieteellisestä hoidosta, eivätkä ne korvaa tai sulje pois mitään hoitoa tai lääkitystä. Mikäli koirallasi on jokin sisäelinsairaus, tai muuta terveydellistä ongelmaa, ole yhteydessä myös eläinlääkäriin, joka on perehtynyt raakaruokintaan. Keskustele myös koirien ravintoterapeutin kanssa. Parhaat tulokset saavutetaan yhteistyössä eläinlääkärin kanssa.

 

* Osa linkeistä on merkitty *-tähdellä ja ne ovat affiliate- eli suosittelulinkkejä. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja. Vieraile suosittelemallani sivulla ja tutustu rauhassa tuotteeseen. Suosittelen ainoastaan sellaisia tuotteita mitä itse tai asiakkaani ovat kokeilleet ja olemme näihin tyytyväisiä. Mikäli päädyt ostamaan tuotteen suosittelemani linkin kautta, saan siitä pienen komission kiitokseksi suosittelusta.

HauHau puruluiden epäillään aiheuttaneen koirille oireita - Takaisi...

Kun häiriövalo syttyy, on aika selvittää syy koiran oireiluun

Voiko koiralle antaa raakaa kalaa? Riskit madoista ja ruodoista

Ajanvieteluita turvallisesti

Koiran närästys, 9 syytä ja vinkit oireiden hoitoon

Kirjoja koiran ruokinnasta ja hyvinvoinnista

Raakaruoka on biologisesti oikeaoppista

Raijan koirat ja kissa saivat apua raakaruokinnasta

Kirjoja koiran ruokinnasta ja hyvinvoinnista

Mistä apua koiran ihottumaan ja vatsaoireiluun? - Hertta

Miksi koira kutisee?

Resepti: Pipareita koiralle

Luonnollisella ruokinnalla

  • Vatsa pysyy tyytyväisenä ja ruoansulatusongelmat, kuten närästys, ripuli ja herkkävatsaisuus voivat helpottaa.
  • Iho pysyy terveenä ja turkki kiiltävänä, ei enää kutinaa, rapsuttelua tai hiivaongelmia.
  • Koirasi saa maukasta ja terveellistä lempiruokaa, jota hän syö mielellään.

Kolmen päivän ilmaisella minikurssilla opit:

  • Mitä on koiralle lajityypillistä ravintoa
  • Mitä hyötyjä siitä on koirallesi
  • Mitä ruokia tulisi antaa, että koirasi saa kaiken tarvitsemansa
  • Kuinka paljon ruokaa koirasi tarvitsee
  • Miten teet muutoksia ilman ripulirumbaa

Kurssin vetäjä: Malin Ekblom, Koiran ravintoterapeutti®

Liityt samalla Haukun Heimo -postituslistalle ja jatkossa saat lisää vinkkejä ja tietoa koiran ruokinnasta ja hyvinvoinnista suoraan sähköpostiisi.

Et sitoudu mihinkään ja voit poistua listalta milloin tahansa yhdellä klikkauksella. Lue tietosuojaseloste.