Koiran painonhallinta ja laihduttaminen

ongelmat raakaruokinta
koiran laihduttaminen ruokavalio

On täysin luonnollista, että koiran paino vaihtelee ihannepainon ylä- ja alarajan välimaastossa. Välillä elimistö pakkaa ylimääräistä energiaa rasvavarastoiksi ja välillä rasvaa puretaan energiaksi. Näin myös luontainen säätely pysyy aktiivisena ja toimivana.

Toiset koirat kuluttavat talvella huomattavasti enemmän energiaa kuin kesällä. Kun koira viettää paljon aikaa ulkona pakkasessa, menee lämmön tuottamiseen valtavasti energiaa. Toiset koirat ovat aktiivisempia kesällä, kun ne pääsevät mökillä päivät pitkät uimaan ja juoksemaan vapaana. Metsästyskoirat voivat kuluttaa metsästyskaudella kolminkertaisesti verrattuna lepokauteen.

Ruoan määrä on harvoin vakio, vaan se vaihtelee koiran elämäntilanteen mukaan.
Katso täältä lisää ruoan määrästä ja rasvaisuuden merkityksestä.

Koiran laihdutus ja ruokavalio

Vaa’an näyttämä lukema ei kerro mitään siitä, paljonko painosta on rasvakertymää. Tunnustele usein erityisesti vyötärön tuntumaa, niin saat paljon paremman “näppituntuman” siitä, onko koirasi lihonut tai laihtunut. Myös hännän tyvi sekä kaula ja niska ovat paikkoja, joihin rasvaa helposti kertyy.

Jos koiran ruoan määrää ja ruoan rasvaisuutta supistetaan liikaa, koiran keho saattaa saada viestin siitä, että ravitsemuksellinen tila onkin nyt huono. Tuloksena on koira, jonka rasvavarastot pysyvät itsepintaisesti kiinni, mutta samalla koira menettää lihasmassaa. Tämä on täysin luontainen niin sanottu selviytymiskeino, mutta valitettavasti ei haluttu lopputulos.

Kun koiraa yritetään laihduttaa, on toimivampi keino pitää aterioiden koko, ravinteikkuus ja rasvaisuus korkeana, mutta jättää aterioita väliin. Voit asteittain siirtyä kahdesta päivittäisestä ateriasta yhteen. Voit myös kokeilla jättää yhden tai kaksi ateriaa väliin joka viikko. 

Ruoan määrä siis ei oleellisesti muutu, vaan koira saa enemmän ruokaa kerralla. Aterioiden ollessa runsaampia, koira kokee suurempaa kylläisyyden tunnetta. Samalla sen elimistö ymmärtää, että nyt ei ole nälänhätää vaan omista rasvavarastoistaan voikin päästää irti.

Laihduttaminen voi olla vaikeaa

Koiran laihduttaminen on helpoimmillaan niin yksinkertaista, että vain vähennät ruoan määrää. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että mitään ei tapahdu vaikka annat aina vaan vähemmän ruokaa ja aterioiden määrää. Ehkä jo epäilet, että koirasi aineenvaihdunta on ihan jumissa. 

Oikean tasapainon löytäminen voi olla haasteellista, erityisesti jos koirasi on steriloitu tai kastroitu. Hankalissa tapauksissa, on hyvä tarkistuttaa eläinlääkärillä, että koiralla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa tai muuta sairautta. Yleisimmät kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat aineenvaihdunnan hidastuminen ja siihen liittyvät oireet, kuten uneliaisuus, lihavuus ja liikunnan siedon aleneminen.

Hormonit säätelevät koiran aineenvaihduntaa 

Elimistön aineenvaihdunta on hormonien säätelemää. Siihen vaikuttaa kilpirauhasen toiminta, sukupuolihormonit sekä verensokeria säätelevät insuliini ja glukagoni.

Avainasemassa on glukagoni, hormoni joka aktivoi rasvojen vapauttamisen energiaksi. Jos ruoka sisältää paljon hiilihydraatteja, kuten riisiä, puuroa tai kuivamuonaa, verensokeri nousee aterian jälkeen. Kun verensokeri nousee, erittyy insuliinia. Insuliini vie sokerin verestä joko lihaksiin tai rasvavarastoon. Insuliini on ikään kuin varastohormoni, joka pakkaa ylimääräisen sokerin rasvaksi.

Insuliinin ollessa koholla, glukagoni ei toimi. Käytännössä koiraa on siis vaikea saada laihtumaan, jos sen ruokavaliossa on paljon hiilihydraatteja. Jätä kuivamuona, puurot, riisi ja peruna pois ja voit nähdä nopeitakin tuloksia, ilman että ruoan määrää olisi tarpeellista vähentää.

Lue lisää koiran luonnollisesta ruokinnasta täällä.

Miten laihaa koiraa saa lihomaan

Laihan koiran painoa saa melko helposti nousemaan lisäämällä ruokaa tai ruoan rasvaisuutta. Mutta lihaksia ei kasva pelkästään ruokaa lisäämällä. Ruoan on oltava riittävän rasvaista ja proteiinipitoista. Sen lisäksi liikuntaan on kiinnitettävä huomiota. Lihas kasvaa vain, jos sitä käytetään ja rasitetaan.

Jos tuntuu siltä, että koira syö paljon mutta silti laihtuu, on hyvä olla yhteydessä eläinlääkäriin mahdollisen sairauden poissulkemiseksi. Koirien ravintoterapeutti osaa opastaa oikeanlaisen ravitsemuksen koostamisessa, jotta saat koirallesi lihaa luitten ympärille eikä pelkkää läskiä.

Lue myös Kodan tarina, miten alipainoinen labradorinnoutaja sai apua ruokavalion muutoksesta.

Kehon tuntuma

Koiran paino kilogrammoina ei aina kerro siitä, onko koira laihtunut vai lihonnut. Vaa’an lukema vaihtelee helposti jopa kilon verran riippuen koiran sen hetkisestä nestetasapainosta. 

Laihduttaessa, vaa’an lukema ei kerro mitään siitä, onko koiran painosta lähtenyt lihasmassaa vai rasvaa. Vaa’an lukemaa tärkeämpää on seurata koiran kehon tuntumaa, onko menetetty/saatu massa lihasta vai läskiä. 

Pennun kanssa painon seuranta tai tarkemmin kehon rasvakertymän tarkkaileminen on äärimmäisen tärkeää. Painon lisäksi on seurattava huolellisesti kylkiluiden tuntumaa. Pentu ei saa olla liian pyöreä, eikä liian laiha.

Pennun tulee pysyä hoikkana, mutta ei missään tapauksessa laihana. Kasvupyrähdysten aikana energiantarve ja ruokahalu kasvavat. Ruoan määrää pitää säätää pennun aktiivisuuden, aineenvaihdunnan ja kasvun perusteella

Seuraa näitä kohtia koiran kehossa säännöllisesti, niin opit tuntemaan milloin koira lihoo tai laihtuu. Alat myös tuntemaan sormissasi sen, mikä on lihasmassaa ja mikä on rasvaa.

Hännäntyvi, ns. “häntämakkara”

Niskamakkara

Vyötärön ja kylkiluiden tuntuma.

Tunnustele myös selkärankaa ja lantion luita.

Voit säännöllisesti mitata koirasi vyötärön ja rintakehän ympärysmitat.

Ylhäältäpäin katsottuna, vyötärön linjan tulisi olla selkeä, ns. tiimalasimallinen. Rintakehä ja lantio ovat leveämmät ja vyötärö kapeampi.

Tästä löydät Royal Canin:in kätevän työkalun kehonkunnon arviointiin:

(tekstit englanniksi, katso käännökset alla).

https://royalcanin.co.uk/body-condition-score/

1 Liian laiha

  • Kylkiluut, lannenikamat ja lantion luut erottuvat kaukaa katsottuna
  • Ei havaittavaa rasvakudosta
  • Selvä lihasmassan kato

2 Liian laiha

  • Kylkiluut, lannenikamat ja lantion luut erottuvat selvästi
  • Ei tunnusteltavissa olevaa rasvakudosta
  • Lievä lihasmassan kato

3 Liian laiha

  • Kylkiluut helposti tunnusteltavissa, voivat olla myös näkyvissä rasvakudoksen puuttumisen vuoksi
  • Lannenikamien kärjet erottuvat, lantion luut havaittavissa
  • Hyvin selkeä vyötärö ja voimakkaasti kasvava vatsalinja

4 Ihannepainoinen

  • Kylkiluut helposti tunnettavissa, päällä vähäinen rasvakerros
  • Vyötärö selkeästi erottuva ylhäältä katsottuna
  • Selkeästi nouseva vatsalinja sivulta tarkasteltuna

5 Ihannepainoinen

  • Kylkiluut tunnettavissa, ei liiallista rasvakerrosta päällä
  • Vyötärö erotettavissa kylkiluiden takana ylhäältä katsottuna
  • Vatsalinja nouseva

6 Ylipainoinen

  • Kylkiluut tunnettavissa, mutta rasvakerros jo vähän hankaloittaa tunnustelua
  • Vyötärö erottuu juuri ja juuri ylhäältä katsottuna.
  • Nouseva vatsalinja vielä havaittavissa

7 Liikalihava

  • Kylkiluiden tunnustelu vaikeaa, päällä paksu rasvakerros
  • Selkeitä rasvakertymiä lantion alueella ja hännän tyvessä
  • Vyötärö ei erotu tai hädin tuskin havaittavissa
  • Vatsalinja tasainen

8 Liikalihava

  • Kylkiluut eivät ole tunnettavissa, paksun rasvakerroksen alta tai tuntuvat hyvin voimakkaalla tunnustelulla.
  • Runsaat rasvakertymät lantion alueella ja hännän tyvessä
  • Vyötärö ei erotu
  • Vatsalinja tasainen tai maha voi olla selvästi pyöristynyt

9 Liikalihava

  • Runsaat kertymät rintakehän, lantion ja selkärangan alueella sekä hännän tyvessä
  • Vyötärö ei erotu, maha selvästi pyöristynyt
  • Rasvakertymää kaulan ja raajojen alueella

 

Ruoki koirasi hyvinvointia – lajityypillisellä, monipuolisella ruokavaliolla!

Liity (ilmaiselle) Haukun Heimo - postituslistalleni, ja saat

  • luennon koiran lajityypillisestä ravinnosta
  • vinkkejä ja tietoa ruokinnasta sähköpostiisi
  • 25 % alennuskoodin normaalihintaisille kursseille

Et sitoudu mihinkään ja voit poistua listalta milloin tahansa yhdellä klikkauksella. Lue tietosuojaseloste.